Koti-ilta ja pullollinen Jallua

Olin varautunut kahden ystäväni perjantaikyläilyyn ostamalla pullollisen Jaloviinaa erään lahtelaisen ihanan baarin omistajan suosituksesta. Ostin hänen kauttaan mahtavat kahvikoneet, joilla saa tehtyä superhyvää, maailman parasta kahvia. Tarkoitus oli tehdä cafe latteja, ja lorauttaa hiukan jallua sekaan. Ystäväni eivät tulleetkaan. Katselin lasten kanssa leffoja perjantain ja surffasin netissä.

Lauantaina sain illan suussa jonkun viisaan älynväläyksen ruveta juomaan sitä jallua. Minä en koskaan juo yksin kotona, ellen ole lähdössä jonnekin juhlimaan. Istuin Facebookissa ja join ensimmäistä jallukahviani, kun eräs ihminen, joka on ollut viime ajat mielessäni, kirjoitti minulle. Hetken päästä hän kysyi voisimmeko vaihtaa pari sanaa puhelimessa. Myönnyin toki, koska kaksi edellistä puhelua olivat silkkaa musiikkia sielulleni. Enkä muista milloin viimeksi olisin puhunut puolitoista ja kaksi tuntia puhelimessa ilman minkäänlaista kyllästymisen tunnetta. 

Olin aiemmin päivällä kysynyt heiluriltani (googleta, jos et tiedä mikä se on) onko meillä tämän miehen kanssa jokin yhteys. On, vastasi heiluri. Kysyin eroaako hän omasta naisestaan. Eroaa. Tuleeko hänestä minun uusi mieheni? Ei tule. Tulemmeko me harrastamaan seksiä? Kyllä. Ja kysyin vielä senkin eroaako tämä pariskunta minun takiani. Kyllä. Olin siis tehnyt sellaisia kysymyksiä heilurille, joita ei kenties pitäisi tai saisi edes kysyä. Oloni oli hiukan levoton, odottava ja kihelmöivä.

Puhuimme, puhuimme ja puhuimme, aiheista, ihmisistä ja asioista toiseen. Ja minä kävin keittiössä tekemässä uusia ja taas uusia, eri makuisia jallukahveja.  Ja mies joi langan toisessa päässä kaljaa. Jossain vaiheessa huomasin sanovani ääneen mitä hullutuksia olin tehnyt ja kerroin heilurista ja hölmöistä kysymyksistäni. Aloin olla jo niin humalassa, etten oikeastaan muista läheskään kaikkea.

Kerroin senkin, että pornoliikkeen mielestä minä olen liian rohkea heille, minun blogini siis. Miehen mielestä naisetkin kyllä ovat aika ronskeja. En tiedä. Paljon mahdollista. Muistan miehen kehuneen persettäni, mitä en voinut ymmärtää, koska olen lihava. Hän sanoi katsoneensa minua treeneissä. Huh. Muistan hänen myös sanoneen, että hän haluaisi nussia minua edestä ja takaa. Nytkin nämä sanat lävistävät tajuntani ja alkaa heikottaa. Ja panettaa…

Ilta päättyi siihen, että minä onnistuin jotenkin lataamaan Skypen itselleni ja mies sai minut suostuteltua käyttämään webbikameraa, jota en ole aiemmin kenenkään pyynnöstä huolimatta käyttänyt. En halua näkyä ihmisille, en tiedä miksi.

Muistiini on piirtynyt kiihottava, vaikkakin pikselimössöinen kuva miehestä runkkaamassa itseään ja pikkuruisessa ruudussa omat tissini, joita näplään jotenkin hitaanlaisesti. Ja ihmettelevä kommentti mieheltä siitä, etten minä uskalla näyttää kamerassa itsestäni muuta kuin tissit. Että en mä taida niin kinky ollakaan. En. En ole. Ihan tavallinen nainen. Olen rohkea ainoastaan, jos on kyse miehen koskemisesta. Muuten minussa asuu pieni, ujo tyttö, joka ei halua, että itseä katsotaan tai kosketetaan. Paitsi jos se on hellää, ihanaa, ajoittain rajua, rakastavaa, hyväksyvää ja johtaa kenties hekumalliseen seksiin ja orgasmiin.